IT-asiantuntija

Ouman on kiinteistöjen automaatioon ja energiatehokkuuteen erikoistunut suomalainen konserni, joka kasvaa Itämeren alueella

Ouman-konserni on 30 vuodessa kasvanut suomalaisesta säädinvalmistajasta kansainväliseksi rakennusautomaatioalan asiantuntijaksi. Ratkaisuistamme nauttivat asukkaat, kiinteistöjen omistajat, isännöitsijät, urakoitsijat, suunnittelijat ja laitevalmistajat ympäri Eurooppaa. Olemme Skandinavian suurin LVI-säätimien valmistaja ja tuotamme vuosittain 1,2 miljoonaa tuotetta.

Oumanilla on Suomessa 5 toimipaikkaa, jotka sijaitsevat Kempeleessä, Oulunsalossa, Raumalla, Espoossa ja Turussa. Toimipaikkojen lisäksi kenttäorganisaatiossamme on ihmisiä eri puolilla Suomea. Ulkomaisia asiakkaita palvelemme myös Göteborgissa ja Pietarissa. Tehtaamme sijaitsevat Kempeleessä ja Viron Kuressaaressa.

Ouman-konsernin liikevaihto on noin 35 miljoonaa euroa ja yritys työllistää yhteensä noin 280 ammattilaista. Oumanilta löytyy terävän tuotekehitysosaamisen ja tehokkaan tuotantotiimin lisäksi osaava joukko kiinteistöautomaation asiantuntijoita. Vuonna 2019 Ouman sai “Suomen innostavimmat työpaikat 2019” -tunnustuksen. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen työelämän tunnustus, jonka voi saavuttaa vain parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin henkilöstötutkimuksen. Johtamisjärjestelmämme on ISO 9001:2015 sertifioitua. Lisätietoa yrityksestä

Etsimme nyt IT-asiantuntijaa vahvistamaan tiimiämme Oulunsaloon (myös Espoo mahdollinen)

IT-asiantuntijana vastaat Ouman palvelutuotannon IT-ympäristön ylläpidosta ja kehittämisestä. Työtehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää vahvaa osaamista palvelimien ja tietoliikenneverkkojen ylläpidosta. Olet asenteeltasi yhteistyökykyinen ja oma-aloitteinen. Sinulla on alan insinöörin koulutus ja työkokemusta palvelinten ja verkkolaitteiden ylläpidosta. Olet halukas kehittämään palvelutuotannon IT-ympäristöä ja tietoturvaa yhteistyössä tuotekehityksen kanssa.

Edellytämme:

-Linux käyttöjärjestelmien tuntemusta ja kokemusta palvelimien ylläpidosta

-Kokemusta tietoliikenneverkkojen kehittämisestä ja verkon aktiivilaitteiden ylläpidosta

-Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista sekä kirjallista taitoa

-Muutaman vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä sekä soveltuvaa alan koulutusta

Arvostamme:

-Tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen liittyvää osaamista

-Pilviteknologioiden tuntemusta

-Kokemusta virtualisointialustoista

Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävän kasvavassa kansainvälisessä rakennusautomaatioalan yrityksessä. Toimit IT-tiimissä ja tulet osallistumaan myös IT-palvelutuotannon kehittämiseen tietoturvan ja ylläpidon näkökulmasta. Työn suorituspaikkana on Oulunsalo, mutta myös Espoon toimipiste on mahdollinen.

Kiinnostuitko tehtävästä?

Lähetä hakemuksesi 14.12.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen

Lisätietoja antaa tarvittaessa Jukka Virkkala,

Työ- ja elinkeinoministeriö

Apply Now

JobsXplore is more than a job board. You get more attention and more awareness from job seekers, and as employers, you can easily expose your company branding and be highlighted globally.

____________________________________

Contact Us

Contact Us |
Policy | Term and Condition |

____________________________________

Job Seekers

Create Free Account | Search Jobs |
Search Salaries | Candidates FAQs |

____________________________________

Employers

Employers | How It Work | Post FREE Job Ad | Employer FAQs |

___________________________________

Jobfair

Exhibitor | How It Work | Jobfair FAQs |

___________________________________

Popular Country To Work

Australia | Austria | Canada |
Denmark | Finland | France |
Germany | India | Indonesia |
Ireland | Italy | Japan | Kuwait |
Malaysia | Netherlands | New
Zealand | Qatar | Saudi Arabia |
Singapore | South Korea | Spain |
Sweden | Switzerland | Taiwan |
Turkey | United Kingdom | United
State | United Arab Emirates  |
_____________________________________